6.3.2014

Ken on maassa kauhehin? 13.


On aika hypätä viimeistä kertaa vuoden 2014 Ken on maassa kaunehin? -kisan kilpailijoiden elämään. Tällä viikolla pääsemme katsomaan, mitä pahiksille kuuluu näin kilpailun jälkeen, mitä he ovat puuhanneet kotonaan. Aloitamme kuulumisten kysymisen naisesta, joka tippui ensimmäisenä ja lopetamme sen voittajaan Gotheliin. Samainen tippumisjärjestys on esillä myös ylhäällä olevassa kilpailijoiden yhteiskuvassa. Siirtykäämme nyt kuitenkin nykyhetkeen ja kuulumisten pariin.


Pahatar tippui kisasta ensimmäisenä heti lähikasvokuvan jälkeen. Pahatarta moitittiin aivan liian tylsäksi muuhun naisjoukkoon verrattuna. Mutta mitä Pahattarelle kuuluu nyt? "Minusta on tullut Jafar Jafarin paikalle. Itämaat ovat aina kiehtoneet minua. Kun huomasin, että suurvisiirin paikka Agrabassa on auki, muutin sinne välittömästi. Aion onnistua siinä, missä ihailemani Jafar ei onnistunut - nimittäin kaiken hyvyyden tuhoamisessa!" 

Selvä. Pahatar näköjään menetti järkensä lopullisesti kisassa tulleen pettymyksen takia. Mutta Pahatar, miltä tuntuu nyt ajatella kilpailua? "Tiedän, että olen voittanut kaikki pääsemällä Agraban suurvisiiriksi. Kilpailun ajatteleminen saa silti minussa vieläkin aikaan suoranaisia raivokohtauksia, ja tätä haastatteluakin varten minun piti vetää ilokaasua, etten suorastaan räjähtäisi. Joten ei, en ole yhtään pettynyt." Hienoa.


Herttakuningatar putosi kisasta toisena tullen näin yhdenneksitoista. Katsojat eivät vakuuttuneet kuningattaren kolmen kuvan kuvasarjasta, joten hän sai luvan lähteä. Ilmeisesti Herttakuningatar on toipunut lähdöstään hyvin, sillä tavatessamme hänet hän ei enää uhkaillut meitä pään katkomisella. "Kisan loppumisen jälkeen kävin kolmen viikon ajan terapeutilla, kunnes tajusin, että katkeruuteeni auttaa paremmin kroketin peluu. Hoitovirheen takia terapeutiltani katkesi pää. Rakastan kroketin pelaamista ja olen pelannut sitä Ihmemaassa joka päivä sinne saapumisestani lähtien! Ja olen vielä voittanut joka kerta! Niin hyvä minä olen! Suosittelen peliä teillekin." 

Mihin kuvausteemaan olisit halunnut itse osallistua? "Tietenkin harrastuskuvaan. Olisin poseerannut mitä ylväimmässä kroketti-asennossani. Harmittaa, kun tipuin juuri ennen harrastuskuvaa kisasta pois. Hyvä kuvausteema olisi ollut myös ylhäisö-kuva, jossa kaikkien olisi pitänyt poseerata niin majesteetillisesti kuin he vain osaisivat. Tuollaisen kuvan jälkeen olisin voittanut kisan taatusti!"


Harrastuskuvan jälkeen kisasta tippui pois Helga Sinclair. Näin ollen hän sijoittui sijalle kymmenen. Tippumisensa jälkeen Helga on, yllätys yllätys, jäänyt oleilemaan Suomeen! "Se on totta. Kilpailussa silmiini pisti se järkyttävän suuri sokerin määrä, jolla tuomari ruokki meitä kilpailijoita. (Hups...) Kyllähän meidän kaikkien pitäisi tietää, ettei sokeri ole se tärkein osa ruokavaliotamme - varsinkaan muffinsseissa ja suklaapatukoissa oleva sokeri. Niinpä olen jäänyt Suomeen pitämään puolustuspuheita kasviksien ja vihanneksien suhteen. Olen käynyt luennoimassa kouluissa, eduskunnassa ja Fazerilla. Jostain syystä tuomari on vältellyt minua, enkä saa häneen minkäänlaista yhteyttä. Tämänkin haastattelun hän teki assistenttinsa kautta. Tiedättekö te mitään keinoa, jolla saisin iskostettua tuomarin päähän ruokavalion tärkeyden?" 

Emme tiedä. Tuomari on menetetty tapaus. Sen sijaan kysymme sinulta, kuka olisi saanut mielestäsi voittaa kisan? "Minä tietysti. Kuvani olisi näyttänyt todella kauniilta blogin reunassa. Jos muista kilpailijoista ajattelee kauneinta naista, olisi se ollut mielestäni Pahatar. Oli ihan epäreilua, että hän tippui ensimmäisenä, vaikka onkin niin kaunis nainen. Ja mitä tippuminen teki hänen järjelleen, voi kamala! Suosittelen parannuskeinoksi vihersalaatin syömistä!"


Madame Meduusa sijoittui kisassa paikalle yhdeksän. Tippuminen tapahtui tehokolmikko-kuvan jälkeen, jossa Meduusa näytti suorastaan järkyttävältä. Nyt voimme järkyttyä Meduusan uutisista, sillä hänen elämäntarkoituksensa on täyttynyt. "Minusta tuli rikas!!!! MINUSTA!!!!! RIKAS!!!!! OO-DE-LAL-LYY!!!!! Kisasta putoamisen jälkeen lähdin Alaskaan kaivamaan kultaa, mutta löysin TIMANTIN! Järjettömän suuren ja kimaltelevan timantin! Nyt voin toteuttaa kaikki toiveeni ja muuttaa asumaan Hawaijille! Jiihaa! Joku kauneuskilpailu, pyh! Mitä väliä kauneudella on kunhan on RIKAS!!!!!" 

Onnittelumme, madame Meduusa. Toivottavasti olet tarkistuttanut, että timantti on aito eikä lasia. Kerrohan, mitä neuvoja antaisit tuleville kilpailijoille? "Pyrkikää tippumaan kisasta pois mahdollisimman nopeasti, jo ensimmäisten joukossa! Kisan jälkeen teitä odottaa nimittäin kaikkien toiveittenne täyttymys! Jiihaaa! Älkää siis hymyilkö ja esittäkää typerää kaikissa kuvissanne, niin onni teidät perii!"

Lähde: http://disney.wikia.com
Hulluttelukuvan epäonnistuttua Lady Tremaine sijoittui kisassa paikalle kahdeksan. Mutta mitä hänelle kuuluu nyt? "Löysin takapihaltani taikasauvan! En tiedä, mistä se on sinne joutunut, mutta nyt se on minun! Opettelen parasta aikaa taikomaan. Kunhan osaan taikoa, olen voittamaton! Sitten minun tyttäreni pääsee naimisiin prinssin kanssa ja minusta tulee kuningatar! Ja hei, sittenhän minusta voi myös tulla tämän kisan voittaja! Koko maailman kaunein nainen! Hahaa! Kuulette minusta vielä!"

Hui! Toivottavasti Lady Tremaine ei koskaan opi taikomaan. Kysymme naiselta vielä, että kenestä tuli kisassa paras ystäväsi? "Minullahan ei ole ystäviä. Höh. Kaipaan ainoastaan ihanien tyttärieni Anastasian ja Druzellan seuraa. Tietysti yritin luoda kontaktia kisan kuningattariin, Narissaan ja Herttakuningattareen, jotta minulla olisi jo yhteyshenkilöitä hovissa sinne päästyäni. Voih. Toivottavasti pääsen hoviin pian!"


Narissa tippui kisasta kuudentena juuri ennen joululomaa. Narissan muodonmuutos vanhaksi naiseksi ei toiminut ollenkaan niin hyvin, kuin Narissa itse ajatteli. Nyt Andalusian kuningatar on kuitenkin toipunut pudotuksesta. "Olen rakastunut! Kotilinnaan tullessani huomasin, miten ihana namupala apulaiseni Nathaniel onkaan! Hän tottelee jokaista käskyäni ilman, että minun pitäisi käyttää häneen taikavoimia. Luulen, että Nathanielkin on ihastunut minuun. Suosioni kuningaskunnassa nousisi varmasti pilviin, jos menisin naimisiin. Niinpä olen harkinnut tuon hölmön miehen naimista. Siinä naimakaupassa valta säilyy yhä minulla."

Kuka saisi mielestäsi osallistui seuraavan vuoden kisaan? "Tietysti minä! Minulle tehtiin tässä kisassa täyttä vääryyttä tiputtamalla minut jo näin aikaisin pois. Minun olisi kuulunut voittaa! Jos jostain kumman syystä en saa enää kisaan osallistua, saa koko formaatin puolestani lopettaa!"


Kuningatar tippui kisasta esiteltyään meille kätyrinsä korpin. Täten Kuningatar sijoittui sijalle kuusi.  Haastattelemamme Kuningatar vaikutti olevan vieläkin katkera tippumisestaan. "Olen selvinnyt tippumisesta hyvin. Itse asiassa tulin siihen tulokseen, että koko kisa tuomareineen ja äänestäjineen on väärässä. Ostin nimittäin itselleni taikapeilin, joka kertoo, kuka on maassa kaunehin. Peili kertoo joka kerta minun olevan koko maailman kaunein! Muahahhaa! Siitäs saitte! Enkä varmasti ole taikonut peiliä vastaamaan ohjeitteni mukaan, en varmasti! Minä olen siis maan kaunein!!!!!"

Selvä. Hyvä tietää. Mutta mitä mieltä olet kisan tuomaroinnista? "Voi hyvänen aika, tuomarihan oli silkka pelle! Mielestäni hän vaikutti äänestystuloksiin ja pudotteli noin vain inhoamiaan kilpailijoita pois! Ärh! Mielestäni tuomarin saisi vaihtaa ihan kokonaan uuteen! Minä voisin järjestää vanhalle jonkin onnettomuuden.... Muahahhaa!" Hui! Nyt täytyy tuomarin olla varuillaan!

Lähde: https://herbedisdeadly.wordpress.com
Cruella de Vil sijoittui kisassa viidenneksi. Lähtö tapahtui hymykuvan jälkeen arvan avulla. "Hahahahaa. Koko kisa oli ihan typerää ajanvietettä. Nyt kaikki on niin erinomaisen hiveää. Kävin nimittäin Pariisissa, tuossa muodin valtakaupungissa, ja ah, millaisen turkin löysin kokoelmiini! Seeprasta tehdyn! Tai oikeastaan en ole vielä tuota turkkia saanut, mutta olen tilannut sellaisen. Turkin pitäisi saapua kotiovelleni ylihuomenna. Ah! Elämä hymyilee minulle! On hienoa näyttää tyylikkäältä näin kevään tullessa!"

Noh Cruella, mitä mieltä olet äänestäjistä? "Äänestäjät eivät tehneet työtään ollenkaan niin antaumuksellisesti kuin edellisvuosien kisoissa. Äänestysvimma loppui varsinkin juuri, kun kriittiset paikat alkoivat olla kyseessä! MINÄ putosin sen takia, kun minua ei äänestetty! Voi ei! Olen ikuisesti katkera tästä minua kohdanneesta ahdingosta... Teidän olisi pitänyt äänestää minua, MINUA!!! Eikun tässä kisassa äänestettiinkin tippujaa.... Teidän olisi pitänyt äänestää Gothelia, GOTHELIA!!!!!" Kiitos.

Lähde: http://disney.wikia.com
Silmäpusseillaan tuomarin "valloittanut" Yzma pääsi kisassa sijalle neljä. Yzma putosi kilpailusta hyviskuvan jälkeen, jossa hän esitteli meille vihaamansa keisari Kuzcon. Yzma ei ole tuomarin onneksi enää vihainen, sillä hän on löytänyt muuta ajattelemisen aihetta itselleen. "Päästyäni yli epäreilusta pudotuksesta päätin aloittaa uuden harrastuksen. Ongelma oli vain siinä, minkä monista tuhansista harrastuksista valitisisin, mikä sopisi juuri minulle, mahtavalle Yzmalle, parhaiten. Päätin inspiroitua kanssakilpailijoideni harrastuksista, ja lopulta aloin tehdä kemiallisia kokeita Kuningattaren tapaan. Pari räjähdystä koettuani olen alkanut päästä kärryille aineiden sekoittelusta. On mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea voin tehdä tulevaisuudessa!" 

Katsotaan kuitenkin hetki vielä menneisyyteen. Mikä oli mielestäsi paras kuvausteema? "Pidin todella paljon kuvasarja-kuvista. Oli hauskaa nähdä, miten erilaisia liikkeitä kilpailijat keksivät. Mielestäni myös naamiaiskuvissa olisi ollut potentiaalia, mutta kärkikolmikon kuvat jäivät yksinkertaisiksi. Hauskinta oli kuitenkin kuvata naurukuvia. Kuvauksissa sai kerrankin nauraa! Hahaa!"

Lähde: http://www.thehunchblog.com
Ursula sai kisassamme pronssia. Hän tippui kymmenentenä naamiaiskuvien jälkeen. "Äh, en edes muista enää koko kisaa! Olihan se ihan kivaa kilpailla kanssasisarien kanssa, mutta paljon mukavampaa oli palata omaan kosteaan kotiin kilpailun loputtua. Omassa sängyssä on niin ihana nukkua! Kiero ja Liero ottivat minut niin ihanasti vastaan, että! Olen jatkanut elämääni meren alla samaan tapaan kuin aina ennenkin. HALUAN meren kuningattareksi ja punon kavalia juonia toiveeni toteuttamiseksi.  Itse asiassa seuraavaan juoneeni liittyy kuninkaan tytär Ariel.... Muahahhaa!"

Mikä oli mielestäsi huonoin kuvausteema? "Pöh, kysyttekin vielä. Tietysti naamiaiskuvat! Eihän kukaan älyllinen olento halua esittää ketään muuta, kuin mikä itse on! Surkeita kuvia oli myös hassuttelukuvat. Miksi meidän pitää hassutella tällaisessa tärkeässä kisassa, jossa meidän oletetaan näyttävän mahdollisimman esteettisiltä? En niele ollenkaan tuomarin puhetta heittäytymään pystyvistä kilpailijoista. Luulen, että tuomari vain haluaa meidän näyttävän typeriltä! Senkin kurja sika!"


Matami Mimmi tuli toiseksi kisassa. Hän hävisi niukin naukin kilpailun voittajalle. Näyttää siltä, että kisan jälkeen Mimmi on halunnut tehdä itsestään entistä kauniimman.... onko näin? "Kyllä. Mutta iloa mulle on kamala."

Jaaha, Matami Mimmi palaa niukkasanaiseen linjaansa finaalin puhetulvan jälkeen. Kerrohan silti, millaista oli elämä talossa yhdentoista muun kilpailijan kanssa? "Raivostuttavaa." Selvä. Kiitos vastauksestasi.


Vuoden 2014 Ken on maassa kaunehin? -kisan voitti Gothel. Mitä Gothel on kerennyt tehdä voittonsa jälkeen? "Olen lähtenyt maailmanvalloitus-kiertueelle. Ensimmäisenä vuorossa on Suomi, sillä oleskelen vieläkin täällä. Aion hurmata kaikki ihmiset ikiaikaisella kauneudellani, ja lopulta he eivät voi muuta kuin palvoa minua. Jos valloitusretken aloittaminen ei jostain syystä ota onkeensa täällä, aion lähteä kokeilemaan siipiäni Ukrainaan. Kuulemani mukaan meno siellä on tällä hetkellä sen verran sekopäistä, että minusta kruunattaisiin uusi presidentti tuossa tuokiossa! Hahaa! Odottakaa vaan, kuulette minusta vielä!"

Mitkä tunnelmat sinulle jäi kilpailusta? "Aivan mahtavat tunnelmat! Koko kisan ajan odotin, että koska minut jo ilmoitetaan voittajaksi, ja tulihan se kruunu lopulta päähän, kun tarpeeksi kauan jaksoi odottaa. Olen yksinkertaisesti paras! Tällaisia kilpailuita voisi järjestää useamminkin. Osallistuisin niihin oikein mielelläni! Ei siis muuta kuin buenostardesta vaan kaikille!"


Näin päätämme kisamme kaikkien kausien voittajien yhteiskuvaan. Ken on maassa kaunehin? jatkuu taas ensi vuonna - vai jatkuuko? Mitä mieltä olette? Onko formaatti kokenut jo huippukautensa? Onko sen aika siirtyä mullan alle? Jos taas haluatte jatkoa, kuka olisi teidän lempikilpailijanne? Tai mitä kisassa pitäisi muuttaa? Näihin mietteisiin lopetamme ja toivotamme kaikille lukijoille oikein hyvää maaliskuuta!

5 kommenttia:

  1. Pahatar Jafariks, oli loistava idea :'D

    VastaaPoista
  2. Heh. Ennen kisan alkua tein Pahattaresta jo valmiiksi naamiaiskuvan, kun ajattelin, että hän on varmasti TOP-kolmikon joukossa. Kisan alettua Pashatar tippuikin jo ensimmäisenä! Halusin kuitenkin käyttää tekemäni kuvan, joten siksi hän muuttui Jafariksi. :) Tästä opimme, että älä oleta mitään, vaan tee kuvan muokkaukset vasta, kun tiedät, kuka jatkaa ja kuka ei.

    VastaaPoista
  3. PASHATAR!!!! Siis Pahatar!!!! :) Voi ei! :)

    VastaaPoista
  4. Hei luin kaikki ken on maassa kaunehin tuotanto kaudet putkeen. Olisi mukavaa jos tulisi lisää tuotantokausia :) Kilpailuun voisi ottaa frozenista Elsan ja Annan ja lisäksi Sofian (Sofia the first) ja jonkun Helinän lumoavista keiju ystävistä

    VastaaPoista
  5. Heh, kiva! :) Uusi tuotantokausi on alkamassa ensi viikolla, mutta kisaan osallistuu tällä kertaa eläimiä. Ainakin Elsasta ja Annasta olisi kyllä kivaa tehdä kanssa kisa joskus, mutta tänä vuonna siis eläimiä. :) Kiva, että pidät!

    VastaaPoista