6.8.2015

Tuleva syksy

Olen pahoillani, että olen taukoillut nyt blogiin kirjoittamisessa kuukauden! Hups! Ei tauosta ihan näin pitkä pitänyt tulla... Syyn selitin jo viime kirjoituksessa: valmistelin ja juhlin häitä. Päätimme myös mieheni (!) kanssa lähteä yllättäen häämatkalle pari päivää juhlien jälkeen, enkä kuherruskuukauden aikana ole tietenkään istunut koneen ääressä. Nyt tänään palasin kuitenkin Suomeen ja kotiin, ja nyt minulla pitäisi olla aikaa taas blogitekstien kirjoitteluun (ja muiden kirjoittamien blogien lueskelemiseen). Maanantaina tosin alkaa taas työt pitkän loman jälkeen, joten toivottavasti työväsymys ei iske - ainakaan kovin lujaa. Huoh. 

Noh, mutta jottei tämä teksti menisi kokonaan oman elämänkertani parissa, niin kerrottakoon, millaisia tekstejä alkavalle syksylle on tiedossa. Ainakin jatkan "paras hahmo kustakin elokuvasta" -sarjan kirjoittelemista - jospa saisin syksyllä julkaistua pari uutta osaa lisää. Olen myös kirjoitellut jo parikin TOP-listaa, jotka pitäisi vain puhtaaksikirjoittaa ja kasata muutenkin kokoon. Elokuva-arvosteluja olisi myös tarkoitus kirjoittaa. Minullahan ei ole enää montaa elokuvaa jäljellä klassikkosarjan loppuun, joten ehkä otan loppukirin, ja saan loput elokuvat arvosteltua tämän vuoden puolella? Luulen, ettei tämä haave pääse kuitenkaan toteutumaan, arvosteluissa on niin paljon kirjoitettavaa... Mutta alkuvuodesta 2016 saatan ainakin tämän urakan loppuun! Syksyllä olisi tarkoitus myös aloitella uutta "tuotantokautta" Ken on maassa kaunehin? -sarjasta. Kilpailijoiden haku alkaa nyt, ja kisan alkaminen riippuu tuomarin, valokuvaajan ja tulevien kilpailijoiden aikataulujen yhteensovittamisesta. ;) Luvassa on siis paljon, paljon kivaa - ainakin minusta! Toivottavasti myös teistä!

Ei mitään hajua, mistä tämä kuva on otettu, se on ollut tallennettuna koneelle ties kuinka monta vuotta!

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa mahtavalta!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että kirjoittelet taas! Vaikka tietenkin ymmärrän, miksi olet pitänyt näin pitkään taukoa. Onnea vielä häiden johdosta! :)

    Innolla odotan noita syksyn tekstejä, etenkin Ken on maassa kaunehin- kisan uutta kautta. Löysin tämän blogin niin myöhään, että ehdin äänestää vain kerran viime kaudella, toivottavasti asiaan tulee nyt muutos! Tietenkin myös TOP-listat ja elokuva-arvostelut kiinnostavat, samoin kuin tuo "parhaat hahmot" -sarja. Omia suosikkeja on aina kiva vertailla. Itsekin toivon ehtiväni päivittää omaa blogia usein, jos lukion alku ei vain tuota liikaa kiireitä. Kaiken kaikkiaan odotan syksyä innolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kerran! :) Kiva, että odotat tekstejä innolla, niin minäkin! Siis sinun tekstejäsi! ;D Onnea sinulle lukion alkuun, sinulla onkin jännät paikat edessä! Ja kivaa syksyä!

      Poista
    2. Kiitos paljon, hauskaa syksyä sinullekin! :)

      Poista
  3. Mitäpä sitä niiden arvioiden kanssa kiirehtimään. Kuitenkin kohta klassikot lopahtavat. Onko sitten enää jatkosuunnitelmia elokuvien suhteen? Valikoidusti jatko-osien pariin?

    Joka tapauksessa oikein iloista loppukesää tahdon toivotella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää, en ole vielä tehnyt suunnitelmia niin pitkälle. Pidän varmaan vähän aikaa ainakin taukoa elokuva-arvosteluista, ja teen kokoavia tekstejä klassikoiden katseluista. Mutta sitten ehkä Pixarin leffat...? Tai jatko-osat...? Saa nähdä! En tosiaan ole miettinyt vielä. :) Oikein kivaa loppukesää sinullekin ja ihanaa alkavaa syksyä!

      Poista