23.5.2016

I wonder, I wonder...

Olen saanut kaksi blogi-projektiani valmiiksi: kaikkien toistaiseksi blu-ray:llä/DVD:llä julkaistujen Disney-klassikoiden arvostelun ja järjestykseen laittamisen, sekä paras hahmo kustakin elokuvasta -listan tekemisen. Rinki tinki tinki kaipaakin nyt uusia haasteita: mistä kirjoittaisin seuraavaksi? 

Toki minulla riittää vielä postausideoita TOP-listojen, joulukalentereiden ja Ken on maassa kaunehin? -kilpailun viimeisen kauden (!) muodossa. Mutta mitä muuta voisin kirjoitella? Tekisi mieli alkaa katsoa taas Disney-klassikoja uudestaan alusta, mutta mitä niistä kirjoittelisin? Ei tee enää mieli kirjoittaa päivitettyjä arvosteluja niistä, vaikka jotkut vanhemmista arvosteluista nolottavatkin nykyään. Elokuva-arvosteluja haluaisin kuitenkin jatkaa, ja olen ajatellut siirtyä seuraavaksi Pixarin elokuviin. Kysyisinkin, että onko Diney-klassikkojen arvostelurunko ollut teistä hyvä? Kirjoitanko samalla rungolla arvostelut Pixar-elokuvista? Entä lukeeko kukaan arvostelujen alussa olevaa tiivistettyä juonta? Pitäisikö minun jättää se pois Pixar-elokuvien arvosteluista vai pitää paikallaan? Ja millaisia muita tekstejä haluaisitte lukea?

Olisin hyvin kiitollinen, jos voisitte vastailla mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Jos jollakin on hyviä postausideoita, niin kertokaa ihmeessä! Ja saa kertoa myös, jos blogissani on parannettavaa tai ihan hirveitä juttuja, joita ette tahdo lukea enää kertaakaan! Kiitän jo valmiiksi vastauksistanne.

15 kommenttia:

  1. Mitä jos arvioisit Disney live action elokuvia sitä mukaa kun niitä tässä tulee? Niitä lukisin mielelläni! Ken on maassa kaunehin? kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tätä ideaa olen itsekin miettinyt, mutta en ole (vielä) toteen tuonut, sillä blogini on keskittynyt tähän asti animaatiopuoleen. Mutta kenties voisin laajentaa reviiriä myös live action -elokuviin. :)

      Tässäpä pari tarkentavaa kysymystä vielä: Riittäisikö live action -elokuvien arvosteluksi lyhyemmät tekstit, mikä sisältää lähinnä omaa pohdintaani? Tekisinkö näitä "pohdintoja" vain uusista, vasta teattereihin tulleista elokuvista, vai ottaisinko käsittelyyn myös vanhemmat elokuvat? Lasketaanko Marvelit ja Star warsit Disneyksi? (Minä lasken...) ;)

      Poista
    2. Lyhempikin teksti varmaan riittäisi, siis sellainen oma pohdinta. Tarkoitin näitä uusia mitä ne nyt tekevät piirrosklassikkojen pohjalta. Itse en ole niinkään kiinnostunut Marveista tai Star Warsista.

      Poista
    3. Okei, selevä! :) Mietin vielä, istuuko arvostelut paremmin tämän vai Ihmeiden aukio -blogini puolelle... Mutta ilmoittelen joka tapauksessa täällä, jos sellaisen julkaisen Ihmeiden aukiossa!

      Poista
  2. Jatka ihmeessä elokuva-arvostelujen tekemistä Pixarin parissa!:)

    VastaaPoista
  3. Blogisi on ihana ja ilman muuta pixar elokuvista samanlainen listaus, jos intoa vaan riittää. :)
    Kaikki top-listaukset ovat myös ihan huippu hauskaa luettavaa.
    Pystyisitkö tekemään mitään top-listausta lapsuutesi parhaista Disney leluista? Ihan vaan tuollain heitto idea ehdotus ilmaan. Ota kiinni, jos saat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos kommentistasi! :) TOP-listojen teko jatkuu varmasti, paljon on aiheita vielä pääkopassa listoja varten.

      Mutta APUA! Vai TOP-listausta lapsuuden parhaista leluista? Olikohan minulla edes sellaisia kauhean paljon??? :O Voin yrittää etsiä/raapia kasaan kyseistä postausta vanhempien luona seuraavan kerran vieraillessani. Mutta sen listan taidan julkaista Ihmeiden aukio -blogini puolella, jos on ok? :)

      Poista
    2. Juu, on ok. :) Seuraan sitäkin kuten hyvin tiedät. :)

      Poista
  4. Miten ois jatko-osien arvostelu? Joo ne on huonompia selvästi mutta löytyy sieltä muutama helmikin! Miten hahmot muuttuvat luonteelta ja ulkonäöltä alkuperäiseen verrattuna, animaatiotyylin muutos yms ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä voisinkin hypätä jatko-osien pariin Pixarin elokuvat arvosteltuani. En ole niitä paljoakaan nähnyt, joten voisi olla mielenkiintoista nähdä niitä. Minulla on kyllä kovin negatiiviset ennakkoluulot jatko-osia kohtaan, mutta ehkä yllätyn, jos vain katson niitä. :)

      Poista
  5. Kirjoita ihmeessa seuraavaksi Pixar-elokuvista! Minua ainakin kiinnostaa lukea, mitä mieltä olet niistä. :) Minun ei ole läheskään aina tullut luettua arvostelujesi juoniosuutta, sillä monesti tarina on jo ennestään tuttu. On niistä tosin joskus ollut paljon apuakin, jos on täytynyt tarkistaa, missä järjestyksessä jonkin oudonmman elokuvan juonenkäänteet tapahtuivatkaan. Mutta muuten minusta on mielenkiintoisempaa lukea, mitä mieltä olet elokuvasta tai millaisia ajatuksia se muuten herättää sinussa. :)

    Myös jatko-osista kirjoittaminen kuulostaa minusta kivalta idealta. :) En itsekään ole nähnyt monia jatko-osia enkä ole kovin innoissani niistä, mutta olisi varmaan korkea aika tutustua niihin tarkemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin käytän juoniosuutta aina tarkastaakseni, mitä niissä vähän tuntemattomimmissa elokuvissa tapahtui, tai mikä minkäkin hahmon nimi nyt oli... Mutta katsotaan, päätyykö juoniselostus Pixar-arvosteluihin vai ei. :)

      Täytyy minun kai nyt kirjoitella arvosteluja klassikkojen jatko-osistakin, kun moni on sitä toivonut! :) Taidan ensin kuitenkin kyhätä Pixar-elokuvien arvostelut, ennen kuin jatko-osien rintamalle siirryn.

      Poista
  6. Minua kiinnostaisi kovasti kuulla suomalaisten Disney-fanien mielipiteitä #GiveElsaAGirlfriend hashtagista, joka on nyt kyllä jo muodostunut avoimeksi keskusteluksi Disney elokuvien lgbt-hahmojen puutteesta (Ei pelkästään Elsan mahdollisesta tyttöystävästä). Itseltä löytyy aiheesta video :D https://www.youtube.com/watch?v=Jwv_giCiOgI&index=4&list=PLwlq6WXqv_3uTNitUO7X5KEc79EfI45_z
    Pixarin leffojen arvosteluita myös lukisin mielelläni. Hieman kinkkinen juttu tuon juonen lisääminen vai poisjättäminen. Samaa olen miettinyt omia arvioita kirjoittaessa. Kuitenkin se auttaa monesti muistamaan elokuvista yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Pitänee miettiäkin sitten ehdottamaasi tekstiä. Täytyy käydäkin katsomassa videosi inspiraatiota saadakseni! :)

      Pixarin arvosteluja alan ehdottomasti kirjoittamaan tässä kesän aikana. Juoniosuutta pitänee vielä miettiä... Jotenkin se tulisi arvosteluihin niin luonnostaan, kun sen kaikkiin Disney-klassikkoihinkin kirjoitin, mutta toisaalta taas tekstit valmistuisivat aiemmin, jos sen jätän pois. Katsotaan mitä käy!

      Poista