25.1.2018

Am I a man or am I a muppet?

Pari viikkoa sitten kirjoitin TOP-listan Disney-elokuvien taianomaisimmista hetkistä. Listaa kirjoittaessani minut valtasi inspiraatio toisen ja kolmannenkin TOP-listan tekoon, ja tässä tulee nyt toinen näistä ideoista. 

Erittäin monissa Disneyn ja Pixarin elokuvissa joku elokuvan hahmoista muuttaa muotoaan elokuvan aikana muodosta toiseen. Disneyn elokuvissa taialla on monesti suuri merkitys elokuvan tapahtumiin, ja taika saa aikaiseksi myös muodonmuutoksia. Tässä listassa esittelen omasta mielestäni ne kymmenen parasta muodonmuutosta Disneyn ja Pixarin elokuvista. Listalle on hyväksytty vain muutokset, joissa hahmon laji muuttuu (esim. ihmisestä karhuksi) - ei muutoksia, joissa hahmojen asut tai hiukset vaihtuu. (Parhaista ulkonäöllisistä muodonmuutoksista on tulossa oma listauksensa myöhemmin.) En ole alkanut selittää listalla, miksi pidän mistäkin muodonmuutoksesta. Mielipiteeseeni on vaikuttanut eri olomuotojen eroavaisuudet ja samanlaisuudet, itse muodonmuutoksen estetiikka sekä tietysti muutoksen taianomaisuus. Sen sijaan olen listalla selittänyt, MITEN muutos tapahtuu ja MIKSI muotoa muutetaan. 

Huom! Lista sisältää juonipaljastuksia.


10. Kuningatar Elinor


Elokuvassa Urhea kuningatar Elinor muuttuu ihmisestä karhuksi.

Miten? Syömällä Meridan antamaa, noidan loihtimaa piirakkaa.
Miksi? Pitäähän Elinorin hyväksyä tyttärensä anteeksipyyntö, ja syödä tämän tarjoama piirakka! Jokainen hyvä äiti tekee niin! Merida taas on pyytänyt noidalta keinoa, jolla saisi äitinsä muuttamaan mieltään Meridan kihlautumisen suhteen. Noidan keino Elinorin mielipiteen muuttamiseen on vain hieman yliampuva. 


9. Pinocchio


Pinocchiossa Pinocchio muuttuu puunukesta eläväksi puunukeksi, ja lopulta oikeaksi ihmiseksi. 

Miten? Sinisen haltijattaran taikavoimien avulla.
Miksi? Geppetto on toivonut itselleen poikaa, ja Sininen haltijatar haluaa toteuttaa tämän hyvän miehen toiveen muuttamalla puunuken eläväksi. Pinocchiosta ei kuitenkaan voi tulla "oikea poika" ennen kuin hän on oppinut olemaan hyvä. Uhraamalla oman henkensä toisten puolesta Pinocchio todella osoittaa olevansa hyvä ja saa lihaa luiden (puiden?) ympärille.


8. Ariel


Ariel muuttuu merenneidosta ihmiseksi elokuvassa Pieni merenneito.

Miten? Ursulan ja Tritonin taikavoimien avulla.
Miksi? Ariel solmii kaupan Ursulan kanssa: jos Ursula saa Arielin äänen, muuttaa Ursula Arielin ihmiseksi. Elokuvan lopussa Arielin lopullinen muutos nähdään Tritonin välittämisen seurauksena. Kuningas tahtoo tyttärelleen vain parasta, ja koska Ariel haluaa asua maan päällä Ericin kanssa, muuttaa Triton Arielin taikavaltikkansa avulla ihmiseksi.


7. Merlin


Miekka kivessä -elokuvassa velho Merlin muuttuu kalaksi, oravaksi, kilpikonnaksi, jänikseksi, toukaksi, mursuksi, hiireksi, ravuksi, vuoheksi ja bakteeriksi. 

Miten? Omien taikavoimiensa avulla.
Miksi? Kalaksi ja oravaksi Merlin muuttaa itsensä lisäksi myös Artun. Eläinmuodoissa Merlin yrittää opettaa Artulle maailman menoa, sillä se onnistuu ilmeisesti paremmin muilta kuin ihmisiltä. Loput muodonmuutokset Merlin taikoo velhojen kaksintaistelussa Matami Mimmiä vastaan. Mimmi olisi syönyt Artun, jos Merlin ei olisi tullut väliin, joten kaksintaisteluun osallistumisella Merlin pelastaa Artun hengen.


6. Kuzco


Keisarin uudet kuviot -elokuvassa Kuzco-keisari saa itselleen uudet kuviot muuttumalla laamaksi. 

Miten? Yzman taikajuomien avulla.
Miksi? Yzma haluaa tappaa Kuzcon ja näin tulla keisariksi keisarin paikalle. Kronk kuitenkin juottaa Kuzcolle kuolettavan juoman sijaan vahingossa taikajuomaa, joka muuttaa Kuzcon laamaksi.


5. Maui


Maui muuttuu ainakin haukaksi, iguaaniksi, koppakuoriaiseksi, haiksi, kalaksi, poroksi, possuksi ja valaaksi elokuvassa Vaiana.

Miten? Taikavoimia sisältävän "kalastuskoukkunsa" avulla.
Miksi? Muuttamalla itsensä eri eläimiksi Maui pääsee kulkemaan matkoja nopeammin esimerkiksi ilmojen teitä haukkana tai veden alla kalana. Taisteluissa Mauin muuntautumiskyvystä on kovasti hyötyä, sillä vihollisia hämää vastustaja, joka muuttuu pikkuruisesta koppakuoriaisesta kookkaaksi valaaksi. Maui myös tykkää muuttaa muotoaan, eli hän tuntuu tekevän sitä myös omaksi huvikseen.


4. Tiana ja Naveen


Neljänneksi oli pakko laittaa listalle yhdessä Tiana ja Naveen, koska he muuttuvat (melkein) yhdessä ihmisistä sammakoiksi elokuvassa Prinsessa ja sammakko

Miten? Voodoo-taian taikomina.
Miksi? Naveen solmii tohtori Facilierin kanssa omalta kannaltaan epäedullisen kaupan, sillä Facilier muuttaa Naveenin sammakoksi päästäkseen toteuttamaan omat suunnitelmansa New Orleansin asukkaiden sielujen kaappaamisesta. Naveen suutelee Tianaa luullessaan tätä prinsessaksi, sillä prinsessan suuteleminen murtaa muodonmuutostaian. Koska Tiana ei ole prinsessa, muuttaa suudelma yllättäen hänetkin sammakoksi!


3. Kenai


Elokuvassa Karhuveljeni Koda Kenai muuttuu ihmisestä karhuksi. 

Miten? "Suuret henget" muuttavat Kenain. 
Miksi? Kenai on saanut esi-isiltä toteemikseen rakkauden karhun, mutta hän ei kulje toteemin ohjaamaa tietä pitkin, vaan haluaa kostaa veljensä kuoleman karhulle. Kostoretki ei osoita lähimmäisen rakkauden tekoa. Niinpä suuret henget päättävät muuttaa Kenain karhuksi, jotta Kenai oppisi rakastamaan.


2. Pahatar


Pahatar muuttuu haltijattaresta (?) lohikäärmeeksi elokuvassa Prinsessa Ruusunen. 

Miten? Omien taikavoimiensa avulla.
Miksi? Pahattaren ansiosta prinsessa Ruusunen nukkuu satavuotista untaan, mutta Ruususen unia häiritsemään on ryntäämässä prinssi Philip. Pahatar ei voi sietää suunnitelmiensa pilaamista, joten hän taikoo itsensä lohikäärmeeksi, jotta pääsisi lohikäärmeenä estämään prinssin pääsemisen prinsessan luo.


1. Hirviö


Prinssi muuttuu hirviöksi ja takaisin ihmiseksi elokuvassa Kaunotar ja Hirviö

Miten? Haltijattaren kirouksen takia.
Miksi? Hirviö evää avun eukoksi naamioituneelta haltijattarelta, ja haltijatar muuttaa prinssin Hirviöksi. Kirouksen voi murtaa vain, jos Hirviö oppii rakastamaan ja saa vastarakkautta takaisin. Hirviö oppii rakastamaan, ja häntä rakastetaan takaisin, joten hän muuttuu lopulta takaisin ihmiseksi.


Suunnitelmanani oli kirjoittaa tästä listasta yksityiskohtaisempi, mutta tällä kertaa en yksinkertaisesti jaksanut paneutua aiheeseen tämän enempää. (Kuvakollaasien teossa kesti niin pitkä aika...) Listan ulkopuolelle jäi muodonmuutoksista muun muassa Lumikin noidan muutos, Abun muutos, Hulin ja Vilin muutos, Te Kan muutos, Yzman muutos ja Kidan muutos. Mitkä muodonmuutoksista ovat sinun lemppareitasi? Ja tunnetteko laulun, josta tekstin otsikko on otettu? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti